lauantai 1. maaliskuuta 2014

Ensimmäinen viikko Wiklundilla

Tiistaina en ollutkaan tekemässä nukkeryhmää naisten pukeutumisessa. Aamulla opin henkaroimaan kauluspaitoja. Laitetaan kaula-aukosta käsi sisään ja otetaan henkari alhaalta ja vedetään paikalle. NÄIN ei tarvitse avata nappeja! Sitten laitettiin alusvaateosaston kahta seinää uusiksi. Opin seinien muuttamisesta seinäraudoista ja kiinnityksistä paljon, sillä ne ei ollu ennaltaan tuttuja. Sain myös pukea kaksi torsoa. Tehtiin myös muita muutoshommia osastolla. Loppupäivästä leikkasin julisteita ja kiinnitin niihin seillaiset pidikkeet jotta ne pysyy suorassa ja ne voi ripustaa. Niitten nimeä en muista.

Keskiviikkona olin taas albussa (alusvaateosasto). Tein ihan itse yhden seinän ja puin pepun ja puolitorson :) Samalla muutin myös osastoa. Tein myös Ninan kanssa nukkeryhmää 2 kerroksen hissiportaiden eteen. 

Torstaina aamusta menin kenkäosastolle auttelemaan. Muutin hyllyjärjestyksiä ja kannoin paljon lasihyllyjä. Lasihyllyissä oli kahta mallia kirkasta ja mattahuurretta ja ne oli ihan sekaisin niin että samassa seinässä oli molempia, joten yhtenäistin seiniä siirtelemällä ja muuttelemalla niitä. Järjestelin myös kenkiä. Sitten sain tehtäväksi siistiä ja järjestää outletin kenkähyllyt. Vein myös outlettiin yöasuja ja järjestelin yösasuja ja henkaroin niitä. Puin taas yhden torson :)

Perjantaina tulin töihin tuntia aikaisemmin eli seitsemäksi ja pääsin myös näin aiemmin :) Oli kyllä vaikeaa herätä sillä en todellakaan ole aamuihminen. Ja heti aamusta pääsin tikkaille ja niiden kanssa vietin melkein koko päivän. Sain todellakin liikuntaa portaita edestakas mennessä! Oli aika jännää olla tikkailla ja varsinkin loppupäivän asiakasliikenne yhdistettynä tikkailla oloon oli iso jännitysefekti. Mietin useaan otteeseen että jos joku tönäisisi tikkaita kuinkahan helposti ja ryminällä tulisin alas :D Aloitin poistamalla helmikuun kamppanjajulisteet katonrajasta jokaisesta kolmesta kerroksesta ja sitten vein ne varastoon. Sitten järjesteltiin outletin aukiota ja poistettiin siniset korit ale vihoilta ja laitettiin ne siisteihin lasihyllyköihin/vitriineihin. Sitten palasin tikkaille. Viivi opetti mua vaihtamaan spottilamppuja. Opin siis vaihtamaan spottilamppuja ja vaihtelin niitä myymälässä eri osastoilla. Kesken lamppujen vaihtoa aarikan myyntipäällikkö tuli wikkelle ja autettiin somistamaan koruosaston pikkupöytä. Päästiin myös kuvaan aarikka rannerenkaat kädessä ja saatiin pitää ne :) Ne oli ainoastaan myyjille suunnitellut vaaleat renkaat, joissa yhdessä oli aarikan perustamisvuosiluku 1954. Loppupäivästä siistin outlettia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti